" Miten voi ollakin näin kaunista." " Katso noita puita. Ihan kuin antaisivat kaikkensa ennen kuin pudottavat lehtensä." " Niin kai ne antavatkin. Nuo värit, valot ja varjot. Tämä lämpö ja aurinko. Ihanaa kun saadaan siitä nauttia." Tätä rataa jutusteltiin…
Rakastan meren ominaishajua. Kuvittelen päälle laineiden äänet ja kalliolle iskeytyvät tyrskyt. Märkä hiekka tuoksuu. Ja meren salaisuudet. Levä, vesi, asukit. Jopa eri värit tuovat eri vibat. Valon, tuulen, merenpohjan merkitykset. Kaikki vaikuttavat kaikkeen. Ja se kaikki minuun. Minä todella rakastan…
" Laitetaaks tinderit päällä ja katsotaan mitä tulee mulle ja sit sulle." " Täh, eiks, meidän pitänyt nähdä vain näin..." " Joo, mutta voidaanhan me vähän tsekkaa mitä tässä lähistöllä pyörii.", ja daamin silmät tapittivat kännykkää ja peukalo viuhtoi. "…
Se peittää. Se näkyy. Se tuo jotain esille tai piilottaa. Kuinka vaan. Ihan miten itse tykkäät. Meillä monilla on roolit. Todellakin. Monikossa. Toiset piilottavat sisimpänsä, toiset eivät. Käytäntö näyttää kumpi on parempi. Hetken, vuosia tai forever. Syy, seuraus ja selitys,…
"Yksin kotona. Tai niin mä luulin. Joku mua tuijottaa. Kevät. Mun partsilla. Just jälkeen rakeiden. Finland." Näin kirjoitin mun FB päivitykseen tuon kuvan alle. Kaverin tapitus puhutti. Lintuja. Niitä nyt ilmaantuu. Tai ne nyt huomioin. Pareittain. Pariutuvia. Lemmekkäitä. Odottavia.…
Niitä hetkiä tulee, kun elämä murskaa alleen. Ne ovat erilaisia tilanteita, tapahtumia ja asioita. Hetkellisiä ja pitkäkestoisia. Toisinaan sen tunnistaa heti ja toisinaan vuosien saatossa. Hassulta kuulostaa, mutta näin se vain on. Eli shit happens, mutta mitä siitä oppii ja…
Olipa kerran pieni suuri vaaleanpunainen talo. Sen aita oli vähän vinksallaan. Paikoin hieno, toisinaan vinossa, vailla toista naulaa. Ikkunapielet jo kuluneet, kattomaali repeillyt, mutta seinät terveet ja kauniin tasaiset. Ovi oli uljas. Vihreä, tukeva ja turvallisen tuntuinen. Kutsuva, sillai lämpöisen…
Eiku.. uusi yritys.... Eiku...taas.....sit uusiksi... Näin meni useamman kerran, kun kuvittaja teki kansikuvaani. Kirjaimet venkoilivat. Sit paloi kuvittajan hihat ja otsikko sai ylimääräisen sanan. Ja sanaan taisi tarttua osa tekstitaitajan menneistä vuosista. Suututti. Ja vi...ti. Syntyi työnimi, jonka pitkään ajattelin…
Leuka ylös...ei niin paljon...vähän sivuun..ei kun toiselle.. just hyvä, pysy siinä. Kokeillaan tuolia...hmm...mennään oven suuhun...miten sun aamu on mennyt.. Valkonen on hyvä, mutta kokeillaan mustaakin....valo on fantsu...pieni hymy..kiitos. Ei siihen kauan mennyt. Maksimissaan pari tuntia. Tai reilu tunti. Oltiin…
Tuulista. Hyistä. Kosteaa. Sateista. Kerrospukeutumista ja villasukkia. Saunan lämpöä. Lehtipuiden väreilyä. Pimeitä, ihania nukkumapaikkoja. Plägää, taivaallisen tyyntä. Niin, että pilvet kertaantuivat järven pintaan. Auringon säteitä. Heijastuksia punaviinistä lasin reunaan. Makuja ja tuoksuja. Naurua. Iloa. HulaHulaa ja yhdessäoloa. Tiivistä ja tilavaa.…