skip to Main Content
tunne_omenat_nainenyliviiskyt

Tunteita ja Tuoksuja

Rakastan meren ominaishajua. Kuvittelen päälle laineiden äänet ja kalliolle iskeytyvät tyrskyt.

Märkä hiekka tuoksuu. Ja meren salaisuudet. Levä, vesi, asukit. Jopa eri värit tuovat eri vibat.

Valon, tuulen, merenpohjan merkitykset. Kaikki vaikuttavat kaikkeen.

Ja se kaikki minuun.  Minä todella rakastan meri-ilmaa.

Sitä raikkautta, puhtautta ja suolaista makua. Sitä vapautta ja kesytöntä tunnetta, jonka sen tuoksu tuottaa.

 

Omenat, mansikat, vasta leikattu vesimelooni tai juuri sopivan kypsä luumu.

Kesän tuntu ja nyt syksyn sato. Kirkkaita värejä, puhtaita ja raikkaita pintoja.

Sitä vain nauttii. Luonnon sadosta. Aidosta ilosta auringon alla. Maan antimien tuoksusta.

Itse kerättyjä tai ystävältä saatuja. Toisen kanssa jaettuja. Halpoja iloja, nautinnollisia hetkiä.

Vaikka silmät kiinni. Vain aromit keräten. Etenkin ne omenat. Niin pihalla kuin kotona vadilla. Odottamassa. Sinua.

 

Kahvi. Se koskettaa aina. Hyvin paahdettu, vastakeitetty. Etenkin aamulla. Juuri herättyä. Se menee ihmisen sisälle. Saa hyvälle mielelle.

Olut janoon, pizza nälkään tai kanelipulla kun on sen aika. Fika tai iltapäiväkaffet. Ilman paineita, ilman kieltoja.

Punaviini, juustot ja viikunahilloiset pikkupalat. Ja mitä näitä nyt onkaan. Paljon, kohti pimeitä iltoja kun mennään.

Ne vie mukanaan. Taivaan ja maan välimaastoon. Ja sitten vain hymyilet. Olo on mahtava. Tuoksuineen kaikkineen.

 

Muistelin mennyttä kesää ja parhaiten muistan tuoksut.

Ja tuoksut tuovat esille hetket. Hetket tilanteet. Tilanteet paikat ja paikat ihmiset.

 

Mulla on ollut loisto kesä ja fantsu syksyn alku. Ainakin jos ajattelen tuoksuja ja niistä syntyviä tunteita.

Jatkan samaa rataa. Tuntuu omalta. Aistit ovat palanneet. One by one.

 

Ihanaa alkusyksyä! Nautitaan!

Back To Top