Ilmapallo

Sieltä se tuli. Betonisen kukkaruukun takaa. Stadin Baanalla.

Yllättäin. Veikeästi keinuen. Ennen kello seitsemää. Arkiaamuna.

Hymyilin. Hidastin ja yksin naurahdin. Ihan ääneen.

Siis koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan.

Taisin samalla hymyillä vähän kaikille kuluvan kesän tapahtumille.

Ihanille. Sovituille ja extempore jutuille.

Tämä kesä on ollut niin erikoinen.

Joo, säiden suhteen, kyllä. Toukokuusta alkaen yhtä lämpöä. Tosin nyt jo hottia.

Mutta muutenkin. Yhtä vallottaman fantsua flowta. Ja runsaasti jäätelö.

Ekana tulee mieleeni, “mä tein sen” -jutskat.

Jotenkin tuntuu, että on saanut, saavuttanut ja toteuttanut niin paljon.

Elämän matkalla ollaan, mutta ihan pienestä en enää hätkähdä. Ei kyynel vieri tai paniikki iske.

Osa-aika duuni, kiva seesteisyys mun likkojen kanssa, ystäväpiiri on alkanut muodostua oman näköiseksi.

Mahdoton, siis ennen omassa päässäni, on ollut mahdollista. Kirja, toinen tulossa ja muuta kivaa.

Yksi niistä on ollut mökin vuokra. Ja nimenomaan järvimökin.

Jummi se oli ihanaa.

Se, että uskalsin. Se, että oli seuraa. Se, että tunsin oloni turvalliseksi ja jotenkin tasapainoiseksi.

Sitä erottaa hyvän huonosta, kun on tarpeeksi huono-olo ollut. Hyvä erottuu selvemmin.

Kuten Suomimatkailu. Kun on saanut reissata, niin sitä arvostaa lähimatkailua. Taas.

Klassikko fiilistelyä. Lapsuuden tunteita, tuoksuja ja tunnelmaa.

Kuikka yössä. Tyyni järvi. Pieni liplatus. Laiturin keinahdus ja veteen pulahdus. Sauna ja vene rannassa.

Tässä paikassa oli hiekkaranta. Matalaa tarpeeksi ja syvää ulpukan luona. Se oli hyvä merkki.

Sudenkorennot. Sitruunaperhoset ja ne pienet siniset. Mitä ne nyt onkaan. Nätit kummiskin.

Oli leppoista ja kun riennoilta palasi, oopperasta, vastassa oli lämmin järvivesi. Siis niin kesää isolla K:lla.

Maailma on täynnä auringonlaskupaikkoja. Onhan ne. Kivoja.

Mutta suomalaisen mökkirannan auringonlasku on kyllä paras. Ainaskin minusta.

En raaskinut pysähtyä. En hypännyt pyörän selästä ja napannut kuvaa.

Jotenkin en voinut sitä hetkeä rikkoa. Se oli maaginen. Niin absurdi.

Niissä sekunneissa, aamuvarhaisella, nautin vain siitä hetkestä. Ja mun ajatuksista.

Se oli ilmapallo. Lila söpö ilmapallo, johon baanalla melkein törmäsin.

Siinä se leijui polven korkeudella hopeanauhaa vedellen.

Tuli eteen, sivuutti ja jatkoi menoaan. Se oli ihmeellinen.

Aivan kuin tämä Suomen kesä. Se on ollut niin epätodellinen. Kuin ne kuuluisat lapsuuden kesät.

Ehkä tuo pallo tulikin niistä muistuttamaan. Leikkimielisyydestä ja ilosta.

Nautitaan lämmöstä. Ja vedestä ja varjosta. Täällä Suomessa.

Oma vahva suositus Savonlinnan seudulta on Hannikaisten mökki.