Se oli se päivä kun mun myssy hävis!

Hrrr… että oli kylmä! Siperian tuulet loukkasivat Helsingin ilmatilaa ja se kyllä kirpasi.

Otsalohko meinas irrota, kun astelin kadulla. Ilman pipoa. Rakas alpakkamyssyni oli mystisesti kadonnut.

Se oli ollut mukanani äidin luona, mutta seuraavalla pysähdyksellä sitä ei enää löytynyt.

Ei takin taskusta, jossa sitä yleisesti säilytin, ei autosta eikä asioilta palattuani myöskään auton ympäristöstä.

Äiti ei ollut soittanut, niin tuskin sieltäkään. Ei kuin seuraavaan kohteeseen ja luottoliikkeeseen.

Olin valmis investoimaan, niin pirullisesti korvat jähmettyivät.

 

Myssyt olivat loppu. Kevät oli kaupassa vaan ei sen ulkopuolella.

OMG. Myssy tänne ja äkkiä!, huusi järki viittä vaille ennen jäätymistä.

Ja siinä se oli ikkunassa. Uudenmaankadulla jossain käsityö-voi hyvin -liikkeessä.

Oranssinen, käsinkudottu ja halpa. Sain lämpöä kehoon ja mieleen.

Lähetin terkut äidille. Liikkeen myyjän äidille. Hän oli sen kutonut. Ihquu.

 

Se oli se samainen päivä, kun oma äitini yllätti. Hänellä oli edellispäivänä käynyt extemporee vieras.

Alakerran rouva Laine iltapäiväkahvilla. Ilman ennakkosuunnittelua, -siivousta tai muita järjestelyjä.

Myös meidän lounaspaikan vaihto sujui lennossa, kun Munkan Kadetti olikin suljettu. Harmiksemme ikiajoiksi.

Tuo joustavuus, mukautuvaisuus ja myönteisyys elämän edessä sai tyttären silmäkulman kostumaan.

No, siihen ei paljon tarvita, mutta että äiti voi muuttua noin “lepsuksi”. Ikinä ei voi tietää, ei ikinä. Hienoa.

 

Se oli tuo päivä, kun mun pieni hulivili rinsessa tekstaili, että mihin aikaan sitä ylihuomenna tavataankaan.

Mun pieni pippuri, joka huithait muisti itsestään ilmoittaa, saatikka aikataulujaan kertoa.

Hän ennakoi. Hyvällä, ihanalla ja niin kivan aikuismaisella tavalla. Tuli hyvä mieli.

 

Se oli semmonen päivä, että sain varmistuksia tulevista tapahtumista ja yhden ehkä uuden työkeikan.

Sisällontuotantoa. Jes. Sitä mitä osaan ja sellaista hommaa mistä pidän. Tämä hyvä ja lisää, please.

 

Se oli se päivä, kun olin kerrankin nukkunut hyvin.

Vaikka arkiviikko alkoi enkä aloittanutkaan sitä herätyskellolla, palkkatyöhön rientäen ja johonkin ryhmään kuuluen tai tiettyyn paikkaan istuen. Tai jonkun ihanan, lämpöisen miehen viereltä.

En ollut peloissani, en uupunut, en ahdistunut, enkä surullinen. Olin ihan tyytyväinen.

 

Se oli se päivä, kun mun myssy hävis. Mutta kaikki oli hyvin.

 

 

Hyvää alkavaa maaliskuuta!

 

Ps. myssy löytyi myöhemmin äidin eteisen tuolin takaa :)