skip to Main Content
kirja_nainenyliviiskyt

Kira ei kuin kirja

Olen jo jonkin aikaa sitä epäillyt.

Oikeastaan aika kauan. Vuosia. Vähän jo koulusta asti.

Ajattelin, että olen vähän tyhmä. Tai jotenkin händikäppi sanojen kanssa.

Niin ja numeroiden.  Sitten vielä nimien. Ja ainakin vieraskielisten.

Kismitti, kun en millään oppinut Maija Poppasen supercali laulun sanaa

Supercalifragilisticexpialidocious. Se se vasta olikin supertyhmyyden välietappi! Mun mielestä.

Tänään sen tein. Kaikista helpoimman, mutta suuntaa antavan. Pikatestin.

Kyllä. Näin se nyt vain on. Mulla on luultavimmin jonkin asteinen lukihäiriö.

 

Luen hitaasti. Salasanoissa olen toivoton. Koodit ovat todella koodeja ja  numeromuistini on sinnepäin.

Sanat häviävät jutusteltaessa ja kirjaimet joko häviävät, lisääntyvät tai vaihtavat paikkaa.

Ystävättäreni nauraa aina, kun sanon Tommy Hilfinger, vaikka sukunimi on oikeasti Hilfiger.

No nyt tiedän syyn paukapäisyyteeni. Ainakin näihin sanallisiin ja kirjain sotkuihin.

Ystävät ovat tottuneet. Auttavat ja antavat sanat. Tarinat saavat alun tai lopun eivätkä jää puolinaiseksi.

Kaverit ja tuttavat saattavat ihmetellä. Ihmettelinhän minäkin. Juttua piisaa, mutta teksti takkuaa.

 

Ja niin kuin maailmassa yleensä, sitä mitä on paitsi, niin just sitä haluaa tai sitä kohti hamuaa.

C vitamiinin vajaukseen valoa ja appelsiineja tai kuin minä, tykkään kirjallisuudesta; lukea ja kirjoittaa.

 

Huomenna on Tampereen yliopistolla yleisen kirjallisuustieteen perusopintojeni vika  tentti.

Näytelmien henkilöt eivät jää mieleen. Kirjailijat joten kuten, mutta vuosiluvat eivät olleenkaan.

Mutta olenkin sisältöihminen. Tunnen tunteet, näen vivahteet ja luen hyvin rivien välistä.

Olen valmistautunut kahdentoista klassikon vertaamiseen, arvioimiseen ja analyysiin.

Ympäristön kuvaukseen, kertomusten sukupuolittuneisuuteen, luokkaeroihin ja ajankohdan ihmiskäsityksiin.

Diggaan käsitellä asiaa kuin asiaa sen kontekstissa ja kierrän nimet sukulaissuhteilla ja vuosiluvut tunnetuilla tapahtumilla.

Esseissä olen haka, niin kuin sisällöntuottamisessa, mutta tentit. Niissä on sävellettävä ja todella tsempattava.

Sitä on oppinut elämään oman vajaavaisuutensa kanssa. Nyt sen ymmärrän.

 

Kira, ei kuin kirja. Molemmilla on oma sisältönsä.

Mutta kun opettelee oikein monesti sen itselleen tärkeän sanan

kirjoitusasun tai miten se lausutaan, niin kyllä sen jossain vaiheessa oppii.

Joskus jo toisella kerralla ja joskus sillä sadannella.

Kirjan opin toisella, koska sillä sanalla on minulle merkitystä.

 

 

Tee pikatesti www.lukihairio.fi/testi

Muista kirjani Vatun vaaleanpunainen villa -minun tarinani

Ti 13.3. klo18-20 Granissa LähelläDeli Teetä ja tarinoita. Ilta kirjan parissa. Tervetuloa!

 

Back To Top