skip to Main Content
[font_awesome icon="phone" margin_right="5px" color="#000"] +358-400418197 [font_awesome icon="envelope" margin_right="5px" margin_left="20px" color="#000"] meku@nainenyliviiskyt.fi
Tänään On äitipäivä

Tänään on äitipäivä

Pala kurkussa oli niin iso, ettei sitä voinut nielaista tai oksentaa.

Se oli jumissa. Itketti, mutta ei niin, että se olisi tullut sisältä päin.

Tunsin kyyneleet vaan en helpotusta. En jaksanut edes nenäliinaa kaivaa.

Ja just äsken olin ollut vapaa kuin virtaava joki. Iloinen kuin keltasirkku. Onnellinen kuin Hangon keksi.

Mutta nyt. Kädet ja otsa ratissa. Auto parkissa. Ja äiti sisällä Haartmannin sairaalassa. Tunsin olevani avuton ja yksin.

 

Miten voi yhteen vuorokauteen mahtua niin paljon. Etenkin tunteita.

No, olihan vanhan päätös ja uuden alku. Vuoden vaihteen juhlinta ja ensimmäisen päivän rauha.

Bileet olivat olleet jotenkin ihanat. Ainakin minulle. Hyvä fiilis, tosi kiva jengi ja helmeilevän hymyilevä emäntä.

Diggasin. Parhaat vuoden vaihteen kekkerit evö.  Sain yöllä taksinkin. Kiitin. Taivasta ja maata.

“Olet enkeli”, huikkasin aamuyöstä kuskille.

“Ei kun sinä”, sain vastauksen ja  selityksen miten päinvastoin muut asiakkaat olivat taksikeskustelun aloittaneet.

Osallistuin uuden vuoden päivän meditaatioon ja melkein nukuin istuallani vajaat kaksi tuntia.

Tiivis tunnelma, yhteisöllisyys, tasainen ääni ja rauha. Muuta en muistakaan. Olin kai jossain tuolla puolen.

Sitten virkeänä konserttiin. Kaunista ja nautittavaa. Nuoret suomalaiset oopperalaulajat. Taitavia ja ihania.

Ja ulkona vilkaisin puhelinta. Ääniviesti äidiltä, ” tulethan pian..”

 

Meninhän minä. Töölöstä Munkkaan beetletin. Oli härdelli menossa. Kotisairaanhoitaja ja ambulanssi.

Se hätä, pelko ja avuttomuus. Se oli sydäntäriipaisevaa. Se helpotus, luottamus ja turva. Se oli rakkautta.

Mitä kaikkea silmät voivat kertoa. Mitä kaikkea ne pitävät sisällään. Mitä kaikkea niistä voi lukea.

 

Äiti jäi sairaalaan tarkkailtavaksi. Minä ajoin kotiin, kun kykenin.

Seuraavana päivänä äiti palasi kotiin. Säikähdys tällä kertaa.

Pyörrytys ja pahoinvointi johtuivat muusta kuin fyysisestä sydänsairaudesta.

Vietettiin tavanomainen äiti-tytärpäivä sitä seuraavana päivänä. Lounas, kauppa ja kahvit.

Illalla taas soitto, ” tulethan pian..” Se oli se turva. Nyt tarvittiin vain sitä.

 

Nyt mennään näin. Äiti on tällä hetkellä ok ja vain soiton päässä.

“Mamma, mennääks tänään leffaan?”, soitti tytär.

Tänään on äitipäivä. Niin kuin on huomennakin.

Äitinä et ole yksin, vaikka joskus avuttomalta tuntuukin.

 

Kiitollinen äidistä ja äitinä/mammana olemisesta. Jokapäivä.

 

Hyvää alkavaa vuotta 2018!

 

 

 

 

 

Valokuvat Amanda Sofie Boström ja Laura Malmivaara.

Verkkosivujen suunnittelu ja toteutus Taina Marjanen mothership.fi

Back To Top