Viikko kirjan julkkareista

Rohkea. Avoin . Rehellinen.

Se herätti tunteita. Vihaa, suuttumista,ahdistusta, iloa ja toivoa. Selvieytymis- tai/ja kasvutarina.

Rakkaus ei aina riitä. Toinen voi sen todella mitätöidä. Mutta itse voi aina rakastaa!

Suosittelen! Helpolla, ymmärrettävällä kielellä kuvattu haasteellisten ja

näkymättömien imiöiden sekamelska, joka jytisee ja muuttaa sekä todella yllättää.

Hyvin kirjoitettu. Sujuvaa. Koukuttavaa. Mukaansa tempaavaa. En olisi malttanut keskeyttää.

Se tuntui niin epätodelliselta, mutta silti todelta. Teksti vie mukanaan. Sitä on mukava lukea.

Huikea lukukokemus ja avasi silmät mitä kaikkea oikein voi olla ja tapahtua maan päällä.

Onko tuollaisia, niin pysähtyneitä ja ahdasmielisiä ihmisiä, voiko heidänlaisiaan vielä olla?

Ja jos ja kun rytisee, sitä useammalle kielelle kirjaasi käännetään. Olet kirjailija!

Yllä minulle lähetettyjä tai sanottuja sitaatteja.

 

Mitkä juhlat. Mikä viikko. Mitä palautetta.

Olen yhtä hymyä. Toisaalta pelkkää itkupilliä.

Mun kirja. Mun teksti. Ja nyt sitä luetaan. Kukin omalla tavallaan.

 

Rohkea on ollut selvästi yleisin adjektiivi. Itse mietin mitä se tarkoittaa.

Se, että kirjoitin kirjan. Sitä, että olen avoin ja rehellinen.

Vai onko rohkeus sitä, että kirjoitin paljaasti aroista asioista ja seison niiden takana. Otan niistä vastuun.

Tai sitä, mistä julkkareiden haastattelijakin, Jonna Järnefelt, kysyi; henkilöhahmot ovat oletettavasti edelleen elossa ja mahdollisesti tunnistettavissa. Mutta toisaalta, niinhän on usein. Jokainen tuntee jonkun Mielensäpahoittajan.

Kirjoitan vain oman tulkintani, vain minun kokemukseni ja kun lukee tekstiä kuin tekstiä, niin sieltä usein löytyy yhtymäkohtia tai samaistumishetkiä omaan elämään ja ympäristöön. Ihmiset ovat erilaisia, mutta toisaalta hyvin samanlaisia. Tuttuutta löytyy aina. Ja tietty stereotypia on jollekin se oikea tapa elää. Kirjoitin oikeastaan aika kliseisistä hahmoista. Ja sellaisia on jokaisen ympärisössä. Enemmän tai vähemmän.

Tosin yhden rohkeushetken tunnistan. Se oli tuo haastattelu. Nautin vain. En ihan tiedä siitä muusta. Mutta rohkeudesta kirjan yhteydessä puhutaan. Olen siitä hämmentynyt. Sitä tulkintaa vähän vierastan.

 

Mulla on nyt tasapainoinen olo. Tuntuu kuin verenpaineen suhina olisi pienentynyt ja katse kirkastunut.

Oma kovalevy on selvästi saanut enemmän tilaa. Yksi asia on editoitu ja laitettu kansioon.

Se on oma oloni. Elämä kutsuu, mutta nyt näen paremmin ja epämääräinen söhrö on hälventynyt.

 

Toivon, että moni löytää kirjani. On ilokseni jo löytänytkin ja yksi aika yllättävä joukko on siihen ihastunut.

Miehet +-70v. Olen ihan haltioissani. Elämää nähneet ja jo ymmärtävät pantterit. Grauh. Arvostan.

 

Viikko sitten tiistaina olin Meku. Tänään kirjailija Meku.

Aika makeeta. Unelmista totta -juttu. Mutta nyt uskoin itseeni. Ja sitten annoin muidenkin uskoa.

Lisää on tulossa. Aiheita riittää ja sanoja.

 

Kiitos teille kaikille ihanille kannustuksesta ja edelleen kirjan lukemisesta sekä sen jakamisesta.

Toivon todella, että kirjan Vatun vaaleanpunaisen villan sisältö sytyttäisi, niin että Gaslighting -ilmiö kuin Kintsugi tulisivat mahdollisimman monelle tutuiksi. Arkipäivän sanoiksi.

Sellaisiksi, että ne sisäistettäisiin jokapäiväiseen elämään.

Rakastaahan meistä jo moni  osaakin. Niin itseään että muita. Onneksi. Jokapäivä.

Mutta rakkauskin tulisi sisäistää niin, että osaa terveesti rakastaa itseään ja sitten muita.

 

Raikkaita syyspäiviä. Vaikka kirjan parissa.

 

Vatun vaaleanpunainen villa -kirjan voi ostaa:

www.nainenyliviiskyt.fi

@nainenyliviiskyt

Ja minuun voi ottaa suoraan yhteyttä (msg tai [email protected]) niin lähetän kirjan (25eur+2.80)

Tili osuuspankki/ FI4857241120136959/nainenyliviiskyt