Syyssään suhinaa pyörän satulassa

Mä niin tykkään pyöräilystä.

Etenkin kaupungissa. Sillä on puolensa.

Nopeus, tunne, liikunta ja nautinto.

Etenkin näin syksyisin. Raikas, leuto tuuli ja lehtien kahina. Se on ihanaa.

 

Stadi on muuttunut todella pyöräily-ystävälliseksi kaupungiksi.

Mutta olemmeko me pyöräilijät ystävällisiä kaupungille ja sen asukkaille?

 

Varo vaaraa, huutaa sisäinen ääneni jo kotinurkilla, Lauttasaaren sillan kupeessa.

Jummi. Sieltä niitä tulee kuin tykin suusta. Työmatkaraketteja.

Se vauhti, ne ilmeet, nuo varusteet ja vauhti. Se ei ole hurmaa vaan ihan silkkaa turmaa.

Toki löytyy löyhempääkin menoa, mutta niitä suorittajia on ihmeen monta!

Minne kiire, mistä kireys, miksi täysii “muut sivuun” mentaliteetillä menoa. Hui, kauhistus.

 

Olen onnekas ja voin usein liikkua ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Ennen olin  iloinen siitä joukkoliikenteessä, sitten ajoteillä, nyt pyöräreiteillä.

Tykkään liikkua niin, että näen missä olen ja keitä kohtaan.  Sillai reippaasti hiljaa.

Siinä huomioi ja tuntee.

 

Ja ilokseni olen nähnyt kaupunkipyörää käyttäviä pukumiehiä.

Jotenkin olen tähän ryhmään keskittynyt ja katseeni kiinnittänyt.

Sanoitan heille tarinat. Mutkattomia, itsenäisiä, toisia kunnioittavia ja työssäolevia.

Urbaania elämää arvostavia, kotikaupungin mahdollisuuksia kiittäviä ja käyttäviä.

Urheilevia, mutta vain silloin, kun sen aika on.

Se ei ole syvällä kaupungin sydämessä kilpamielellä ajamista.

Ei, se on ystävällismielistä polkemista, paikasta toiseen vaivatonta liikkumista. Diggaan.

 

Jes. Syksykin on ihanaa pyöräilyaikaa, vaikka kaupunkipyörät kohta katoavatkin.

Nautitaan liikkumisesta ja ulkoilmasta, pyöräillen ja kävellen, niin, ettei kenenkään tarvitse liikaa varoa.

Oli sitten ruuhka-aika tai ei, niin poljetaan, niin että huomiodaan.

Ne pukumiehet ja muutkin.

Arvostetaan omaa kaupunkiamme ja sen kaduilla kulkijoita. Stadi on niin makee.

 

Aurinkoista lokakuuta!