Laru

Koivusaaren liepeillä.

“Isi, tämä ei liiku enää. Tästä on bensa loppu”, sanoi valloittava pikkupoika.
Kypärä keikkui päässä kuin keilapallo ja katse seurasi isiä ja tietenkin pyörää.
Sellaista potkittavaa, ilman polkimia.
Isi palasi muutaman askeleen takaisin päin ja aloitti,
“psss…”, lähti suusta ja liike kertoi tankkauksesta.
“No, nyt pitäisi liikkua”, lämmin ääni vahvisti esityksen.
Hän oli aikeissa jatkaa matkaa, mutta…
“Isi, ei liiku. Taakse kanssa”, jatkoi pikku hurmuri.
Ja isi teki samat liikkeet ja äänet takaosalle.
Se isi hurmasi minut. Oltiin mun nykyiselle kotikadulla. Uusilla hoodeilla.

“Siis, miten niin kuin itse koit onnistuneesi”, kysyi kaveri toiselta, häneltä,
joka kurvasi eteeni skate tai jollain muulla laudalla niin, että äkkijarrutus
pelasti törmäyksen.
Ajeltiin Isokaarta kohti Tallbergin puistotietä.
Säikähdyksellä selvittiin. Pyöräkorini kaksi Barton&Guestier -roseepullon kilahdusta
toi tilannedraamaa, mutta kaikki hyvin. Olihan kesäilta.
Ihaninta oli poikien pysähdys ja anteeksipyynnöt. Kultaiset veijarit.

“Hei, oletko juuri muuttanut Saareen”, kysyi toinen rouvista.
“Olen”, vastasin ja naurustamme ei meinannut tulla loppua.
Olin kävelyllä. Lähestyin Ryssänkärkeä uimarannalta päin.
Tervehdin vastaantulijoita nyökkäämällä, jotka katsoivat minua, toisiaan ja taas minua.
Sitten tuli edellä mainittu kysymys.
Toinen nauruhetken perään. “Oletko maalta kotoisin?”.
“En, ihan stadista, vaikka en syntyjään Larusta, mutta kylläkin juuri muuttanut Porvoosta”.
“Niin ja me alunperin junalla tulleet hämmästyimme vieraan tervehdystä. Ollaan me muututtu.”, turisivat ystävykset.
“Tervetuloa vaan, poluilla tavataan”. Oli se iloinen kohtaaminen.

Jukra, kun kaikki tuntuu täällä kotoisalta.
Larussa. Meren tuntumassa, esikaupungin esi kaupungissa.
Ei ratikkaa, mutta kaupungin valot. Palvelut ja liikenteen tohina.
Jep. Diggaan. Sisälläni asuu kaupunkifriikki, vaikka maallakin viihdyn.
Tai siis stadilaisuus. Se on eri juttu. Aivan eri.
Senhän tajuaa jokainen. Etenkin stadilainen.
Mutta on erityistä olla larulainen. Ainakin minusta. I like.