skip to Main Content
[font_awesome icon="phone" margin_right="5px" color="#000"] +358-400418197 [font_awesome icon="envelope" margin_right="5px" margin_left="20px" color="#000"] meku@nainenyliviiskyt.fi

Kaksi vuotta Suuren Puhalluksen jälkeen

Lilly 12v 3kk

Kello lähenee jo viittä, eikä pöydän noutajaa kuulu.
Samperi.
“Hei, puutarhajooga peruttu eli olenkin koko illan kotona. Tervetuloa”,
viestitin mahdolliselle ostajalle.
“Voi, hyvä kun muistutit. Unohdin. Sorry. Tulossa. Hymiö”,sain bumerangina pikaviestin.
Ja niin leijonatassuinen “coffeetable” vaihtoi omistajaa.
Eikä niin kuin ensin hädissäni oletin. Oharit. Ehei, ei niin.
Vaan niin kuin pitikin. Juuri niin kuin pitikin.

Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun oma maailmani pirstaloitui.
Sain yllätyksen, jota en ollut osannut odottaa, arvata tai ennakoida.
En edes kuvitella mahdolliseksi, saatikka pelätä.
Mutta niin kävi kuin kävi ja tässä ollaan.
Kuin myrskyn jälkeen. Tyynenä, poutasäähän valmistautuneena.
Ja en olisi ikinä uskonut näin nyt ajattelevani, mutta, mutta.. se kaikki tekikin gudaa.
Kirkasti. Herätti. Ravisutti. Lamaannuksen jälkeen voimaannutti.

Kaksi vuotta jouduin mylläämään omassa maltossani ja todella,
siis todella tutkia, tekikö joku minulle jotain tahtomattani vai annoinko luvan.
Luovutinko minuuden ja annoin toiselle mahdollisuuden rällästellä.
Totean ja nöyrästi myönnän, että kaiken takana olin minä. Ihan itse. Minä.
Luovutin brikallisen tietoa; epävarmuutta, heikkoutta, tietämättömyyttä eli niin sanotut ihmisyyden salaiset kansiot, joista toinen vain nappasi sen, mitä sillä hetkellä tarvitsi. Hyödynsi.
Mutta minä sen annoin. Hyvässä uskossa ja luottaen.
Olin vain tehnyt väärän profiloinnin. Kohtalokkaan virheen.
Uskoin illuusioon. Ja puf, se katosi. Puf. Sen olikin aika kadota.

Kaksi vuotta hankin lisäaikaa järjestellä asioita. N:n abivuosi, käytäntöä ja ajatuksia.
Etenkin pikku perhettäni. Sain pitää tyttärilleni lapsuudenkodin hetkeksi vielä.
Ilman lakimiestä ja ystävien, tuttujen, sukulaisteni sekä naapuriston apua, en olisi selvinnyt.
Tai ainakin aika olisi venynyt.
Se lakimieskin ilmaantui ystävien välityksellä. Kysymättä. Hakematta.
Ensin ei kukaan voinut tapahtumia uskoa, mutta pikkuhiljaa kyllä. Mielikuvitus ei riittäisi.
En, en edelleenkään ole R:n kanssa tekemisissä. Se on aika mahdotonta.
Liian monta eri persoonaa, liian monta valhetta, liikaa nice guy meininkiä ilman aitoa sisältöä.
Käytöksen kultainen kirja -kasvatus ei opeta inhimillistä elämää vaan lähinnä peittämään sen.
Omat polut. Hyvä niin. Se mitä oli, se oli. Parasta ovat tytöt ja namupalana Lilly.

Muutto on ensi viikolla. Sain Larusta ystävän kautta uuden kodin.
Olen kiitollinen. Utelias. Odottava. Ja rauhallinen.
Jos jotain odottamatonta tapahtuu, niin tapahtuu. Pikku ihmeetkin ovat tervetulleita. Lue:työ.
En ota asioita henkilökohtaisesti, en oleta tai pelkää pahinta
vaan teen parhaani ja vaikutan, jos vain voin.
Meinasin pöytäjutussa lipsahtaa, mutta palauduin. Oppi ja ikä. Ja kokemus.

Hitto, elämä on muuttunut. Tai taidan olla itse muuttunut.
Sinisilmästä multicolour näkijäksi.
Enkä tätä minää enää kellekään hallitsevaksi luovuta.
Mä diggaan siitä itse niin paljon enemmän.

Lämmintä ja iloista Juhannusta!

Ps. Ai niin, X:n nuorikko jätti X:n.
Kuulin huhun.

Back To Top