Nauravat nakit

Elämä on kuin ruusuilla tanssimista. Kukilla ja piikeillä.

Oltiin mun pikku kullan eli tyttäreni N:n kanssa ihan poikki.
Kummallakin oli pitkä päivä takana.
N:n viisaudenhammasta jomotti, käsiä kolotti ja väsytti.
Mulla pari pettymystä painoi, niskaa kiristi ja silmiä sirritti.
Katseet ketoivat  toiveesta mennä pian kotiin, mutta myös nälätti. Mun pientä.

Joskus on sellaisia päiviä, etteivät tunnit riitä.
Fyysisyys väsyttää, mutta niin henkisyyskin tai sen puute.
Käytännön asiat sakkaavat, ego epäilee ja toivo alkaa murentua.
Siis ei tästä mitään tule – slogan tekee mieleen pesää.
Tulevaisuus. Talous. Opiskelu. Työ. Terveys. Koti.
Aiheita riittä. Ja jos omat loppuvat voi laajentaa.
Vanhuus. Nuoruus. Työttämyys. Verot. Turvattomuus. Yksinäisyys.

Ilta oli kirkas. Taivas pilvetön. Kevään iltatuoksut ihanan raikkaat.
Todettiin, että ei viitsitä. Ei marista. Ei vinguta. Ei jaksetakaan valittaa.
Suunnattiin valoon. Kirjaimellisesti. Kadulla oli kuvaukset käynnissä.

N tervehti, hymyili ja teki tilauksen.
Iloinen rouva touhusi. Hodari. Kahdella nakilla. Mun pienelle.
“Voi, kun olet kaunis tyttö. Samanoloinen kuin lapsenlapseni”, hän sanoi ateriaa ojentaessaan.
Minä työnsin pääni luukulle, “mun tytär”.  Ja niin se väsymys kaikkosi. Meiltä molemmilta.

Paikka oli Jaskan grilli.
Siellä kuvattiin sairaalasarja Sykettä.
Kotimatkalle lähti kaksi pikapiristyksen saanutta “nauravaa nakkia”.
Aivan eri sykkeellä, kuin hetkeä aikaisemmin.
That`s life <3  Superia. Aina. Vaikka väsyneenäkin.