Jokapäiväinen leipämme

mikä maku, mikä tuoksu…hmm…njamm…

Esittelykierros aloitettiin minusta.

“Öh.. no, tuota ihan vain yleisestä mielenkiinnosta ja uuden oppimisesta.
Niin ja tykkään kotoilusta ja puuhastelusta. Tai siis niinku jonkun osaamisesta.
Näin kuvia somessa ja innostuin. Niin kauniita ja herkullisen näköisiä. Söisin. hehehe..
Olen sieltä ja nimeni on tämä ja toivottavasti saan uusilla taidoillani useammin tyttäreni vieraakseni”.

Hymyilin ja nyökkäsin seuraavalle.
Siinä se tuli. Asun siis yksin, olen koti-ihminen ja minulla on kaksi tytärtä.
Ensi kertaa esittelin itseni näin. Suht reippaasti. Itsellisenä. Vain. Eikä tuntunut oudolta.
Oli juurileipäkurssin ensihetket. Uusi piiri johon mukavasti solahdin.

Puheen sorinaa. Vahvan kahvin tuoksua. Eri värisiä esiliinoja.
Ikkunasta lankeava auringon valo. Putipuhtaat työpöydät. Mittareita ja mittoja.
Purkki harmaata, puhdistamatonta suolaa. Kuminaa. Spelttiä. Kokojyvää.
Muovipurnukkaa. Leipävuokaa. Kirurgin veitsiä. (Todella) Ja kemiaa. Eniten ilmassa.

Tiesin heti, että tämä ei ole ihan 100% minun juttuni.
Liikaa tiedettä. Mutta tiesin myös sen, että tänään nauttisin.

Siellä minä pyörin toisten mukana. Iloisena mukavasta hyörinästä.
Lisäsin ja lainasin. Kuuntelin ja kyselin. Venytin ja vanutin.
Ja annoin olla. Leipävuoassa tai levossa pöydän päällä.
Välillä koskien. Taittaen ja taikinaikkunaa tehden.
Kireys tai hyvä jännite pintaan oli tavoite, mutta hups,taas meni huti.
Minulta. Siis ei näillä peukaloilla…
Intohimoa. Innostusta. Tarkkuutta ja oivallusta.
Grammoina ja desinä. Sellaista sieltä löytyi. Kuuman uunin höyrytessä.

Sain silti leivän matkaani. Sekä juuren.
Ja lämpimän hyvänmielen. Sellaisen, josta haluaa pitää kiinni.
Jokapäivä. Leivällä tai ilman.

Ps. kotona tein yhden ja se lässähti. Aion yrittää uudestaan ja kenties taas uudestaan….. :)