Peace

Piharuusut rauhoittavat.

Ja sitten mä heräsin…..
Ei hitto, minähän olen hereillä. Koko ajan.
Aina ei uskois, eikä aina haluais uskoa.

Kesä on mennyt enemmän ja vähemmän puhelimessa.
Ulkona patiolla tai sisällä soffan tyynyihin nojaten. Kun vielä voi.
Nyyhkyttäen. Itkien. Ulvoen. Ja lopulta oksentaen. No, ei tyynyille…
Puhelinkeskusteluiden antia;

– Ai, teidänkään ero ei sitten ylittänyt uutiskynnystä..vai sellainen on R:kin…
– Uusi daami siis vain ”ilmestyi” R:n ystäväpiiriin/ympäristöön?

– Oletko jo kuullut olevasi aggressiivinen?? Niin, että R ihan pelkää tyttöjen puolesta?
Ja tietysti manipuloit…

– Joko asioita jätetään kertomatta tai ihan valehdellaan…
– Entä rakastavaisten ”meillä on oikeus” –linja…vain me kaksi –vaihe…lisää tulee…

– Kohta R on jo uhri ja ”minä kaikkeni yritän, mutta..” –marttyyri..en minä. Odota vain.
– Syyttely ja kieltäminen kuuluvat asiaan ..sry.. Syntipukki-syndroomaä….

– Olet sitten tulevaisuudessa hullu, ahne, katkera ex-vaimo…joo..niin se menee…
– Varaudu kaikkeen, ns. kiltit ovat pahimmat. Kukaanhan ei usko, sähän vaan liioittelet…
Ota juristi. Heti.

– Niin ja sitten alkaa toi eihän sun kanssa voi puhua/tekstari –kausi….ja aina perätään
”asiallista käytöstä”, sillä vastapuolen mielestä ”ei kiva” on epäasiallista…

– Onko sulle jo  todettu ”kaikkihan eroaa” ja jatkettu ”mitä pahaa mä olen tehnyt”
ja sitten se huipennus; ”kerrankin elän vain itselleni!”

Jne, etc.

Nyökyttelen, huokaan ja myöntelen.
Miten kaikki voi tietää !
Tulee mieleen kylmäsota, Viru –hotelli ja KGB!
Missäköhän on meidän mikit. Noissa tyynyissäkö?!

Tulevaisuudesta en tiedä ja olettamuksia epäilen.
Eihän ne voi pitää paikkaansa.
Tosin, eihän mulle ( ja tytöille)  pitänyt näin edes käydä.

Eron voi siis tehdä hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti.
On olemassa jonkinlainen vakio kaava.
Mutta jälkiseuraukset.
Ne ovat jokaisen perheen oma tragedia.

Muutaman päivän päästä, sunnuntaina, on kulunut 150 päivää eroilmoituksesta.
Ainakin 150 eri ajatusta on tänä aikana mielessäni pyörinyt.
Ikävästä tappoon, rakkaudesta vihaan, ystävästä viholliseen.
Pettymyksestä pettymykseen. Suru on edelleen eniten läsnä.
Menipä hääpäiväkin. 21v.
Vielä virallinen. Mielessäni mitätön.
Käytännössä R:n vieressä oli toinen nainen.

Tähän loppuu laskeminen.
Sataviiskyt. Piste.

Nyt vain eletään. Rauhassa.
Päivä kerrallaan. Peace.

Ps. Kts. Syyskuu 2013 blogi Yksi.
Nyt siis yksin. No, ainakin ilman X:ä.
You never know….