skip to Main Content

Beetletystä

No niin siinä sitten kävi.
Tytöt saivat ajokortit ja minä a) exel- taulukon, kelle auto tänään b) laitatko tilille rahaa, ostin bensaa –lausahduksen tai c) ai auto meni jo ja minä näen ne kuuluisat takavalot. Vielä d), kaksi iloista likkaa autossa pihaparkissa ja radio raikaa.
Miksi, oi miksi mä luulin, että meillä olisi asiat erilailla kuin muilla.
Siis näinhän sen pitääkin mennä. Jonkun aikaa.

Itse olin ”vanha”, kun sain ajokortin. Vuonna 1988. Omasta pussista.
Veljet saivat silloin kuin useammat muutkin eli sinä vuonna kun täyttivät 18.
Meillä sai valita; joko kortti tai kortin sai lähettää ulkomailta.
Valitsin englanninkielikurssin. Brighton.
En kadu. Oli se vaan niin makeeta ja oikeastaan ensimmäinen suuri oma valinta.
Aika päheetä. You know… Autoilu sai odottaa.

Isoveli lunasti perheemme vanhan, mustan ja arvovaltaisen Plymouth Valiantin.
Siinä oli edessä sellainen pitkä yhtenäinen penkki. Minusta se oli über mieletön.
Jotenkin niin amerikkalaisen cool.
Minä sain vuorostani lainata isän vanhaa toytaa, heh, heh, ei kun hopeanväristä Talbot Horizonttia.
Sen z-vaihteiston kulmat ovat syöpyneet sisimpääni. Karmeet. Siis aivan karmeet.
Omaa, pikku Ford Ka vauhtihurmaa sain odottaa.
Olin yli 40v, kun ajelin ensimmäistä omaa autoani.
Meillä oli hyvä suhde. Sen toisen, upouuden kanssa. Eka oli vain hetken.
Yhdessä koettiin yhtä sun toista. Hirvikolaristakin selvittiin.
Se oli todellinen luottovekotin.

Nyt meillä beetleillään.
Näin sen ensimmäisen kerran livenä n. 15 vuotta sitten NYCin kaduilla.
Viuh…se viiletti pitkin Manhattania. Musta beetle.
Kaupungin kiiltävät kadut, viemärinkansien höyryt ja pienet pomput.
Limousinet, keltaiset taksit, urheiluautot ja kadunkulmasta kääntyvä beetle.
Siihen viimeiseen rakastuin.

Jaahas….siis onko mulla tänään auto vai ei. Katsotaan.
On. Tänään beetleillään. Viikonloppuna se onkin lauantaina N:llä ja su-ti F:llä.
Silloin on mulla bussivuoro.
Beetletys on niin nastaa.
Jaettavan kivaa. Ainakin toistaiseksi.

Back To Top