Valo

Valoisa lapsi, oikea Päivänsäde!

Valokuva, valomerkki, kirkasvalo, ajovalo, valokopio. Apua.
Valoa tarvitaan monessa.
Se leikkaa, säkenöi, kirkastaa, heijastaa ja ihan vain valaisee.
Valo tuo tarmoa, mutta  ei anna armoa.
Kun talven jäljiltä näyttää itse kelmeältä suoruumilta,
niin pimeys tuo lohdun ja valoisuus lähinnä lohduttomuuden.
Silti, valo, olet tervetullut. Tule, tule ihmeessä peremmälle.

On se vaan mageeta, kun Suomessa on neljä vuodenaikaa.
Marraskuukin on  ok. Nykyään. Se on viltti-lepo-kynttilä -kuukausi.
Helmikuun helmihanget olivat tänä vuonna vähissä, ihan hyvä, mutta maalis-huhtikuu
ovat antaneet parastaan. Iltapäivisin silmät sirrillään sitä pakerran esseitä, valon kirkkaudesta riippuen, eri huoneissa. Hitto, että se osaakin olla joskus terävä.
Rairuohot, sain ne taas kasvamaan. Se on ihme, josta on mainittava.
Muutama laatikko näyttää siltä kuin tuuli olisi ne jähmettänyt. Stillkuva.
Joka ikinen vihreä verso suuntaa kohti ikkunaa.
Kääntelen alustoja, juttelen ja kastelen.
Valo tekee gutaa meille kaikille elollisille. Ja ”puutarhan” hoito.

Muutama päivä sitten, meillä oli N:n 18 -vuotisjuhlat.
Aloitin päiväni laittamalla puhdistetuille kasvoilleni naamion, kohottavat ja pigmenttiläiskiä himmentävät tipat, valoataittavan alusvoiteen, ihonväriä mukailevan päivävoiteen sekä valokynäjuovat. Yritin varjostaa, korostaa ja häivyttää.
Ilmestyin (mielestäni hehkeänä) juuri pestyn ikkunan ääreen, aamuauringon sädekehään, peilailemaan ja mallailemaan. Ilman häiritseviä silmälaseja.
”Meikkasit sitten alavessassa”, N mainitsi. ”Joo”, vastasin.
”Kannattaisi meikata luonnonvalossa”, jatkoi N.

Uskoin, opin ja neuvojan neuvoja noudatin.
Poistin ja lisäsin. Muistin kaulankin.
Vilkaisin samassa valossa keinahtelevaa päivänsankaria.
Aurinko sädehti kutreilla, pilke häivähti silmissä ja hymy karehti huulilla.
Näin tyttäreni aivan uudessa valossa.
Valokeilassa keimaili nuori nainen.

Niinpä, valo tekee ihmeitä.