skip to Main Content
[font_awesome icon="phone" margin_right="5px" color="#000"] +358-400418197 [font_awesome icon="envelope" margin_right="5px" margin_left="20px" color="#000"] meku@nainenyliviiskyt.fi

Ennakkoluulo

Silmät suurina ja ilme kysyvä.
Tassut tiiviisti niillä sijoillaan lumisella tiellä.
Jähmettynyt olemus, neliraajahalvausta muistuttava asento.
Pään takana, musta tiukkaakin tiukempi kävelyhihna ja sen toisessa päässä hymyilevät kasvot.
”Mene vaan, me katsellaan”, kuulin pakkasnarskeen seasta.
Kuljin poispäin, otin ne kuuluisat loittonevat askeleet.
Olin jättämässä Lillyä lemmikkieläinhoitolaan koehoitoon n. kahdeksi tunniksi.

Meille tuli eteen ensimmäistä kertaa n. 10 vuoteen, ettei kellekään vakkarihoitajistamme (3 perhettä) sopinut määrätyt kaksi yötä Lillyn seuralaisiksi.
Hyvin ollaan tähän asti pärjätty. Kiitos siitä.
Oli keksittävä jokin toinen ratkaisu. R ehdotti koirahoitolaa.
Me muut kauhistelimme ja heti vastasimme: ”ei koskaan”.
Miksi, no siksi, että meillä oli valtavia ennakkoluuloja.
Eihän meidän pientä sellaiseen paikkaan voi viedä, on kylmäkin, entä toiset koirat ja siellä on varmaan vain häkkejä ja pimeää ja ankeaa ja haisee ja …

Nyt, nyt, nyt—stop näille ajatuksille ja esille uusi sivu, blanco.
Härreguud, kun onkin fakkiintuneet mielikuvat asiasta, josta ei tiedä/ olen kuullut /olen lukenut/oletan/epäilen –jutuista.
Nyt oli aika ottaa paikasta selvää ja ehkä testata.

Meidän Lilliputti oli oikein mielissään vierailustaan.
Meni seuraavana päivänä uudelleen, tällä kertaa siis muutamaksi yöksi.
Mukaan laitettiin Lillylle tärkeät tykötarpeet; oma peti, villapaita ja töppöset (pakkasta n. -20)
sekä apa (leikkiapina).
Se on tärkein. Vauva ja lelu. Ikuinen kumppani. Turva.

Kun me, hyvinvoivat risteilijät, eli F, N ja minä, meidän kolmannen neidin haimme, oli vastassa varren vallaton tapaus. Iloisessa mielessä.
Ääni oli käheä, sillä edellisiltana oli pitänyt haukkua kaikkea.
Pienen koiran napoleon kompleksi. Olimme saaneet siitä etukäteistekstarin.
Ja tietysti Lilly oli tehnyt sen  yhden stopin, tyyliin, en lähde ulos
kenen kanssa tahansa. Hän on ollut  siis aivan oma itsensä.
Lilly esitteli huoneensa (siihen mahtui hyvin nojatuoli ja sen peti), talon koirat ja hoitoemäntänsä. Kierähti entiseen navettaan, nykyiseen lämpimään ja  siistiin hoitolaan, sisään ja ulos hyvin tottuneesti ja lähtiessään vielä kerran. Kotoisasti.
Selvästi tykkäsi hoitopaikastaan. Niin mekin.

Ennakkoluulot ovat hirveitä energiasyöppöjä ja täysipainoisen elämän esteitä.
Romukoppaan, sanon minä, tai ainakin uudelleen arvioitavaksi, jos ja kun siihen on tarve.

Nyt poikkeuksellisesti mainostan, niin hyvä eläinhoitola oli.
www.viplemmikkihoitola.fi/

Valokuvat Amanda Sofie Boström ja Laura Malmivaara.

Verkkosivujen suunnittelu ja toteutus Taina Marjanen mothership.fi

Back To Top