skip to Main Content

Jengiläinen

Hangon jengi. Yksi vakkari puuttu ja yksi “loistaa”… <3

“Leikit sä mun kaa?”

Siitä se alkaa. Valittu tuttavuus, kaveruus,  ystävyys. Jo varhain sitä tietää tai tuntee toimiiko kemiat. Syntyy pareja, ydinporukka, ryhmiä.
Asuinpaikka, koulu, opiskelu, harrastukset, työpaikka tai
satunnainen tapahtuma yhdistävät. Olosuhteet ja tilanne avittavat.

Meidän pihan Matilla oli kotona keinuhevonen. Ei tavallinen puinen vaan sellainen, jolla oli satula, jalustimet ja karvainen pinta. Silitettävä.
Sain kokeilla veljien varjolla. Kuuluin perheemme lapsikatraaseen.

Matilla oli myös pihan ainoa korona ja kaksi parasta nelismailaa.
Onneksi Matti asui viereisessä talossa, talorivin ensimmäisessä. Meidän taloissa.
Meistä seuraava talo olisi ollut jo toisten aluetta.
Lapsena kerrostalonkakaroilla oli selvät rajat, iän myötä väljentyivät.
Matti kuului meidän pihanjengiin.

Kansakoulusta jäi pari kaveria, oppikoulusta muutama lisää ja lukiosta enemmänkin.
Meillä oli oma luokka. Edelleenkin me nähdään luokkakokouksissa.
Viimeksi pari vuotta sitten, seuraava taas kahdeksan vuoden päästä.
PoHun bileet ja Hurriganes ovat kesto aiheet. Botnen henki, koulunjengi. Get on….

Tuli kauppaopisto, harrastukset, kesätyöpaikat, muut työt ja pitkäaikainen työpaikka. Siinä ohessa poikaystävät + kaverit, ulkomaanoleskelut ja muut menot.
Hyviä hetkiä, nastoja tyyppejä ja paljon, tosi paljon naurua.
Tapaillaan satunnaisesti, me jotka jo silloin kuljimme yhdessä.

Kentän pyöreäpöytä on jo legenda. Ja sen jengi on aatelia, alansa huippua.
Toki myös muu talonväki. Samaa porukkaa; puheliasta ja avointa.

Naimisiin ja kenen kanssa?? Luulin menneeni vain B:n, mutta muutakin tuli mukana.
Nyt on vapunpäivän lounasporukka, juhannuksen juhlijat ja rapupöydän seurue.
Juomaa, ruokaa ja laulua. Sopivasti ja mukavasti.
Sekä Allsång på Skansen gäng. R, tyttäret, F ja N, bonuksena Lilly
Mun perusjengi.  Se rakkain.

Aina on ihana kuulua johonkin.
Fantsua olla kaivattu, toivottu ja hyväksytty.
Eri porukoissa, eri kokoonpanoissa, mutta omana itsenään tutussa, hyvässä seurassa.
Se on se paikka auringossa.

Meidän jengi kuulostaa hienolta.
Niin upealta, ettei sitä miksikään muuhun vaihtaisi.

Jengiläisenä on hyvä olla.

Back To Top