skip to Main Content
[font_awesome icon="phone" margin_right="5px" color="#000"] +358-400418197 [font_awesome icon="envelope" margin_right="5px" margin_left="20px" color="#000"] meku@nainenyliviiskyt.fi

Kasvomuisti

Hei, kiva nähdä taas! Moi, ai sinäkin käyt täällä! Joka vuosi, sama paikka, nastaa vai mitä! Mitens teidän nuoret, joko ovat lukiossa?! Oletko yksin, vai miehen/ystävän/lapsen kera?! Mukavaa kun taas tavattiin, viime kerrasta onkin jo aikaa…….

Ja ne NIMET.

Olen niin onneton nimien kanssa.
Muistan kasvot, tapahtumat ja historiikit. Noin yleisesti ottaen.
Mutta se tunne, kun muistat juttukaverin ystävät, koulutaustan, lapset, työpaikan ja jopa jotain intiimiä, mutta nimi…
Iloiset on aatokset ja mukavalta tuntuu tavata, sillä viimeksi nähtiin kursseilla/työpaikalla/lukiossa/polttareissa/naapurissa/jonkun yo-juhlissa/tupareissa/baarin viereisessä pöydässä…..Siis jossain, elämämme yhteishetkessä, jossa juttu kulki, se yhteinen sävel löytyi.
Ja meillä oli niin hauskaa.

Silti, nimi puuttuu. Ja multa puuttuu se myös kuivemmissakin tapaamisissa.
Iik, kaipaan siihen muutosta!!

Luin jostain, että amerikkalainen tapa, se että tavatessa toistaa toisen nimen, todella auttaa muistamaan. Toivoisin, että sitä käytettäisiin täällä härmässäkin. Tai kuka sitä kieltää tai estää, siitä vaan, uutta tapakulttuuria kehittämään.
Älkää siis pitäkö mua pöpinä, kun toistan, Hei Tiina, tai kysyn suoraan, sun nimi oli??
Armoa. Hymyä. Ymmärrystä. Please.

Sitten se kasvomuisti.

Luulin olevani siinä aika hyvä. Nyt vanhemmiten olen todennut olevani keskinkertainen – .
Kun nykyään tutuntuntuiset kasvot kohtaan, niin ikä, paino, hiustenväri/pituus, koko olemus ja itse elämä ovat  voineet tehdä tepposet. Epäilys on tullut varmuuden tilalle ja vieno hymy raikuvan MOIIIIII!  -huudon vastineeksi. Mieli myllertää, ehkä sanoiksi asti; jostain tunnetaan, joo, ai säkin mut, kiva jee…niin olit sen ja sen kaveri…hitto, olet tutunoloinen/näköinen….

Jotkut tunnistaa vuosien päästä, mutta fibojakin tulee.
Viime viikolla  moikkasin iloisesti naapuruston nuortamiestä, siis ehkä alle 4-kymppistä ja aloitin tuttavallisen jutustelun. Aika äkkiä kävi ilmi, että se olikin meidän ensimmäinen keskustelu.
Ei tunnettukaan, nyt tunnetaan. Lähinnä koirien kautta. Taisi heppu olla minulle alunperin TV:stä tuttu, kun näin ikkunalaudalla Jussi-patsaan. Että sellaista.

Ensi kerralla kun tapaan tutun, vähän etäisemmän ja juttusille jäämme, niin taidan aloittaa; Hei, olen Meku.

Voin tehdä palveluksen vastamoikkaajalle.

Valokuvat Amanda Sofie Boström ja Laura Malmivaara.

Verkkosivujen suunnittelu ja toteutus Taina Marjanen mothership.fi

Back To Top