Hipsuttelua

April 4, 2013
parisuhde, perhe

Ähtssiu, sniif, köh, röh, lörps, huokaus ja taas kaikki alusta.

Ohessa meidän äänimaailmamme n. 3 viikon ajalta. Meille tuli ei-toivottu, ei-odotettu ja ei-pidetty vieras. Kevätflunssa. Ei kiva.

Tänä vuonna onneksi ilman suurempia vaurioita, keuhkoputken- tai poskiontelontulehdusta, mutta kaikkiin kolmeen vuorollaan. Eri voimakkuudella, eri aikaan, mutta samoilla oireilla. R sai sen ensimmäisenä.

”Ei mua mikään vaivaa. No vähän viluttaa. Pientä kuumotusta. Mä menen vähän pitkäkseni”, siinä osa sananvaihtoamme. R ei ole sairas edes sairaana. Olen tarkistanut; paidan alta ei löydy Superman-trikoota. R on erimieltä. Tietyt työhommat oli hoidettava, mutta myös relattava. Vaimo painosti lepäämään.

Lämmintä mehua, villasukkaa, imeskelytabletit ja huolenpitoa. Jos ei muuta niin vilkaisu ovenraosta, kosketus otsaan tai hellä huulten painallus poskelle. Tuuletusta, keittoa ja tyynyliinojen vaihtoa.

R:n nenä vuosi, yskitti, mutta katse kiitti. Vaimo ymmärsi, oli lähellä.

”Nyt mä en jaksa. Sorry, en voi puhua. Hitto on kylmä, mä en kestä tätä kuumuutta! Yök, ei enää yhtään sitruuna-hunaja teetä”, äännähtelin niin ääneen kuin pystyin seuraavalla viikolla. R venytti aamupäivää tai aikaisti iltapäivää. Tarkisti yöpöydän arsenaalin; aloevera nenäliinat, freesiä vettä, tietty pastilli ja eight hour cream. Yskin, torkahtelin ja niistin. Kerran tunsin suukon paljaalla isovarpaallani ja hennon peiton siirron. Hymyilin. Välillä hipaisun kämmenselälläni.

Tarkastuskierrot olivat ihania. Leikin nukkuvaa, hengitin tasaisesti ja ajattelin; kaikki hyvin.

”Mä en halua tätä. Mä en voi hengittää. AINA mulla on näin kamalaa. Mun nenä irtoaa. Mä en voi enää koskaan puhua normaalisti.”, on ollut viime viikon tunnelma. N sai kunnon räkiksen kesken kokeiden palautusten ja uuden periodin alkua. Synttärisuunnittelut olivat vaakalaudalla. Pyyääh, nyyh ja välillä hiljaiset kyyneleet. Sniif. Tein kaiken mitä pyydettiin. Kaakaot ja uunileivät ikk:lla (ilmakuivattukinkku). Aluksi menthol nenäsuihke, myöhemmin vain kosteuttava. Menthol nipisteli. Annoin kolmasti päivässä kuumetta alentavan pillerin, usein suosikki mehua ja jotain ravitsevaa.

En koskenut, ei saanut kuin vain poikkeuksellisesti, ”kokeile mun otsaa”. Niin ja kun laitettiin sitä menthol voidetta rintaan. Tuttua lapsuudesta.

Nyt ollaan voiton puolella.. ”Mä olen ihan kalpea ja punaläikikäs. Kato vaikka. Mä otin kuvia”, N voihkii. Ollaan matkalla normaalia olotilaa. Kohta ollaan terveitä. Koko sakki. . Ei-toivottu tunkeilija on taas vähäksi aikaa kadonnut.

On se jännää. Läheisyys on hoidoista tärkein, paitsi teinille. Tai on se silloinkin, mutta vain kun Minä Itse Haluan.

Hipsuttelu, pieni kosketus, se parantaa parhaiten.